keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Sanoista tekoihin



Työasioissa haluan saada asiat valmiiksi jo hyvissä ajoin ennen viimetinkaa, sillä silloin ei stressi pääse yllättämään. Mutta puutarhan kanssa asia on erikseen, ja puutarhan hoitoon liittyvät asiat saattavat jäädä muiden kiireiden takia tekemättä. Niin kuin tänä keväänä. Olen kunnianhimoisesti päättänyt pyrkiä mielestäni "tosi puutarhanhoitajien" kategoriaan ja suunnitellut esikasvattavani itse kukkien taimenet... Jaa-a. Sitä esikasvatusta odottavat edelleen freesiat ja daaliat, ja kasa erilaisia siemeniä. Kai vielä ehtii? Yritän ainakin, ja otan meidän 3veen tänään apulaiseksi kylvöhommiin!

Mari Mörö soimasi blogissaan kovin sanoin "slow gardening" -ajatusta hitaasta puutarhanhoidosta, sillä Marin mukaan keväällä puutarhan kanssa ei voi, eikä saa hidastella. Pääset Marin blogiin tästä! Tottahan se on, ettei kasvukauden alku odota ketään. Mutta sitten pitää valita perennat puutarhurin mukaan, sillä eihän puutarhanhoidosta saa ottaa stressiä, eihän?


Stressivapaata puutarhanhoitoa toivotellen,
Riikka






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi todella hienoa, jos jättäisit kommenttisi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...