sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Joulutunnelmaa lastenhuoneisiin


Joulukuun ensimmäisenä lauantaina vietetään täällä meilläpäin, eli ruotsinkielisellä Pohjanmaalla, pikkujoulua eli Lilla Jul. Meidän eilinen pikkujoulupäivä oli puuhaa täynnä. Yöllä oli tonttu käynyt jättämässä lapsille joulukalenterit ja pikkupaketit rappusille ja siitähän riemu repesi varsinkin meidän 3veellä! Meidän 9vee puolestaan päätti tänä jouluna lopettaa uskomasta tonttuihin ja joulupukkiin, paitsi siihen oikeaan siellä Korvatunturilla.

Riisipuuroaamiaisen jälkeen suuntasimme torille joulunavaukseen ja joulumyyjäisiin meidän 9veen koululle, joka on vanha kaunis rakennus ihan pienen kaupunkimme keskustassa. Siitä sitten ajelimme fammolle ja faffalle lounaalle, lipeäkalaa tietysti pikkujoulupöydässä, ja vatsat täynnä lähdimme metsään joulukuusen ja pöytäkuusien etsintään. Kirpeä pikkupakkanen sai punan poskille ja oli ihana tulla metsästä takaisin sisälle kun fammo oli paistanut sillä aikaa joulutorttuja, jotka oli täyttänyt vaihteen vuoksi aprikoosihillolla, todella hyvää, suosittelen kokeilemaan!

Pikkujoulukuuset peräkärryssä ajelimme kotiin vaihtamaan vaatteet, sillä vielä oli illan ohjelmassa paikallisseuran jääkiekkopeli, jossa pikku-Leijonat saivat luistella ennen aloitusta jäälle isojen pelimiesten kanssa, ja lisäksi pienet pelasivat keskenään matsin erätauolla. Mukavasti lisäsi motivaatiota harjoitella ja olla mukana lätkätreeneissä tuleville Komaroveille, Koivuille ja Selänteille :)

Ennen nukkumaanmenoa laitoimme vielä pikkukuuset lastenhuoneisiin, takkaan tulen ja sytytimme kynttilät, joten joulutunnelma oli just kohdallaan.

Otin kuvat meidän 3veen huoneesta tänään aamupäivällä. Tuo vanha lastenpöytä on löytynyt tästä talosta, mehän ostimme talomme irtaimistoineen. Pöytäliina taas on minun lapsuusmuistoni, sillä mammani eli äidinäiti piti sitä aina keittiön pöydällä joululiinana.















God Lilla Jul!
Riikka

2 kommenttia:

  1. Onhan vain ollut jännittävä pikkujoulu päivä teillä! Kivalta kuulostaa ja näyttää. :) Mukavaa joulukuuta ja joulun odotusta teille.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Helinä, samoin sinne sulle, oikein ihanaa joulunaikaa!

    VastaaPoista

Olisi todella hienoa, jos jättäisit kommenttisi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...