torstai 28. helmikuuta 2013

Työhuoneen väliaikaisratkaisu



Tuossa on nyt rajattu kuva meidän työhuoneesta, saatiin sitä sentään tällaiseen kuvauskuntoon ennen Leville lähtöä. Huone on siis edelleen muutoksien alla. Tapetit on beiget, mummonkammari -tyyliset. Mä tykkään niistä edelleen, vaikka makuni onkin muuten muuttunut modernimmaksi. Tuo nurkkaan ajettu nojatuoli on aikas tyylitön, mutta ah niin hyvä lukutuoli! Olen miettinyt sen verhoilua jollakin Svensk Tennin hauskoista kankaista.

Pöytä oli aiemmin meidän 9veen vinttihuoneessa, mutta koska sen työskentelypinta-ala on aikas pieni, kuten kuvastakin näkyy, se lähti kiertoon ja päätyi tänne työhuoneeseen. Vinttiin hankittiin Malm-pöytä laatikostolla, pitäis napsia kuvia siitä muutoksesta kunhan kerkiän. Mutta siis isompi työpöytä on hakusessa tänne työtilaan.

Eli tuo on nyt sitten sellainen kuuluisa "väliaikainen ratkaisu", joiden on pahana tapana jäädä pysyviksi :) Huuda HEP, jos teilläkin on sellaisia. Meillä ainakin ruokahuoneen verhot ovat olleet jo useamman vuoden väliaikaiset, en niitä kehtaa edes kuvata!




Ja sitten vähän laihdutusasiaa. Mulla on tavoitteena saada painoa alas vielä 6 kiloa, liikuntaa olen lisännyt ja muutenkin parantanut syömisiäni. Olen siis enemmänkin ruokaremonttiuskovaisia, kuin ihmejippodieettiläisiä. Mutta mä olen tykästynyt noihin Nutrilett Caramel Toffee -patukoihin. Mulla on ollut paha tapa syödä arkisin kotimatkalla autossa istuessani melkein suklaapatukka per päivä tahtia lohdutuksena tiukasta työpäivästä, mutta nyt siihen on tullut loppu. Tämä korvaa sen välipalan täydellisesti ja sitten ei tuu syötyä niin paljon iltaruoalla, kun ei ole huutava nälkä. Suosittelen!


Se olis sitten huomenna taas perjantai!
Riikka



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi todella hienoa, jos jättäisit kommenttisi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...